Kissa pöydälle

Päätettiin selvittää koko vyyhti duunikaverin kanssa. Pohjustamaan keskustelua laitan ennen päivän loppua meilin, mutustelkoon sitä ensin hetken. Hieman pelottaa miten se suhtautuu asiaan, mutta ei kai tässä ole vaihtoehtoja. Ei tämä näinkään voi jatkua.

Pohjustus

Ajattelin, että parempi kirjoittaa nämä asiat, että saan jäsenneltyä ne paremmin kuin puhumalla. Ja sä saat mietittyä niitä rauhassa, ilman että vedät hernettä nenään tai mä jätän jotain sanomatta siksi, että sellaista ei yleensä sanota päin naamaa. Tai ennen kaikkea, joudut noloon tilanteeseen sen takia että näitä lausutaan ääneen.

Syy, miksi reagoin niin voimakkaasti keskiviikkona, on kerääntynyt hitaasti mutta varmasti monen vuoden ajan. Nyt se vain tuli ulos. Kyse ei ollut yhdestä kysymyksestä, jonka varmasti jo tajusitkin. Harvoin vedän herneitä yhdestä väärästä sanasta.

Mua ahdistaa. Ahdistaa sun suhtautuminen muhun ja se tapa, jolla mä sen vuoksi joudun suhtautumaan suhun. Olen yrittänyt vihjailla asiasta, mutta mitä ilmeisimmin se ei mene perille vihjailemalla. Rivien välien sijaan nyt siis asiaa riveillä.

Minua ahdistaa se, että joudun vittuilemaan ja olemaan tyly sulle jatkuvasti. Olet sanonut mua tylyksi ihmiseksi ja että en ole lämmin. Se on itseasiassa kauempana totuudesta kuin mikään asia, sillä olen ystävilleni hyvinkin lämmin ja ystävällinen, lähes aina. Sinulle en voi olla. Joka kerta kun olen edes hieman kiva tai lämmin, riehaannut. Alat välittömästi kääntämään keskustelua seksiin, teet huomautuksia ulkonäöstäni, perseestäni, rinnoistani, milloin mistäkin, joka ei suoraan sanottuna minusta kuulu sinulle (joita ilmeisesti annat imarteluna, mutta koen ne lähinnä esineellistävinä ja ahdistavina). Siksi joudun olemaan tyly, koska jos en ole, sinä ilmeisesti koet voivasi sanoa mitä tahansa. Minä en halua sinulta flirttiä, minä en halua edes ajatella että sinä katsot minua jollain silmällä. Vituttaa kävellä selkä seinää pitkin vain, ettei tarvitse ajatella, että tuijotatko nyt persettäni ja kommentoitko sitä myöhemmin. Ystävät eivät ole ihmisiä, joita joutuu tylyttämään jatkuvasti suojellakseen itseään epämukavilta keskusteluilta. Ja kosketuksilta. Minä en halua, että sinä kosketat minua. En läpsäyksiä perseelle, en halauksia, enkä mitään muutakaan, koska sinulla on aina ”agenda”. On oikeasti helvetin surullista, että se on lipsunut siihen, kun jossain vaiheessa pystyin kertomaan sulle asioita ja olemaan sun seurassa. Kommunikointi katkesi ajat sitten, silloin kun aloit olemaan mustasukkainen musta, milloin Jonakselle, milloin kenellekin. Silloin lakkasin kertomasta sulle mun yksityiselämästä. Koska minä en halua sellaista reaktiota ihmiseltä, jolle kerron asioistani. Ystävä kuuntelee objektiivisesti ja sinä et siihen pysty, enkä usko että koskaan tulet pystymäänkään. Päättelyn lopputulos on se, että me emme voi olla koskaan varsinaisesti ystäviä, koska sinä et näe minua neutraalisti ystävänä. Me ollaan puhuttu tästä aikaisemminkin, mutta en mä voi koskaan luottaa suhun niin paljon, että enää haluaisin kertoa sulle mun asioista. Mä en yksinkertaisesti jaksa niitä reaktioita. Sä tiedät, miten mä kylmetän keskustelun kun käännät sen ”vääriin aiheisiin”, miten ihmeessä silti haluat laukoa niitä typeryyksiä mulle kun näet, että en halua kuulla ja että ne ahdistavat mua?

Sä puhut aina siitä, kuinka mun pitäisi ”antaa olla” ja ”mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos” jne ja sitten itse kuitenkin suhtaudut lähestulkoon pelkällä tunteella mua kohtaan, et järjellä. Kiukustut kun et saa huomiota ja loukkaannut pienimmästäkin jutusta. Olen sanonut sulle aiemminkin, mutta vielä kerran: minä en ole sun tyttöystäväsi, vaikka sellaisena mua kohteletkin. Sä olet naimisissa ja sun pitäisi oikeasti käyttäytyä sen mukaisesti. Mä en voi olla mikään kohde, johon voit purkaa jotain patoutunutta energiaasi. Mä en sietäisi tollasta poikaystävältä, enkä varsinkaan ihmiseltä joka väittää olevansa mun ystävä. Sä asetat mut todella ikävään rakoon, niin töissä kuin sun vaimosikin kannalta. Ehkä en ole tehnyt asiaa riittävän selväksi, mutta meidän välillä ei koskaan tule olemaan mitään. Kadun sitä, että olen joskus vuosia kännipäissäni heittänyt jotain, jonka olet lukenut joksikin muuksi, koska jos en olisi, me voitaisiin olla ystäviä eikä mun tarvitsisi nyt vääntää sulle rautalangasta sitä, että mitä enemmän sä yrität päästä lähemmäs mua, sitä kauemmas mä haluan susta. Se kun sähähdin siitä, että sunkin pitäis miettiä mitä sä suustas päästät, en tarkoittanut sitä että kysyit miksi mulla on iso kassi mukana. Vaan sitä, että raahaat jotain kalentereita näytille siitä, minkälaiseksi olet arvellut mun alastomana näyttävän, tai sitä miten mun perse on kuulemma ollut viime aikoina tosi herkullisen näköinen, kuinka täyteläiset mun rinnat on tai jotain muuta niistä sadoista läpistä. Ne on asiattomia kommentteja, joita en halua kuulla. Mun on vaikea kuvitella, ettet tajuaisi mistä puhun.

Älä nyt käsitä väärin, olet tehnyt paljon hyvää ja ollut hyvä ystävä. Nyt ei vain ole siitä kyse, vaan siitä mikä on mennyt pieleen. Mulla ei ole mitään korjausehdotusta tai käsitystä siitä, että mitä me ollaan kun ei kerran ystäviä voida olla. Ystävähköjä? Ainoa mitä tiedän, on, että haluan että noi yllämainitut asiat loppuu.

Ymmärrän jos loukkaannut ja onkin varmaan fiksua että pureskelet tätä asiaa rauhassa viikonloppuna. En olisi ikinä sanonut tätä näin suoraan, ellei tilanne olisi siihen pakottanut. Olin toivonut, että tajuaisit itse ja ymmärtäisit vihjeistä mitä pitää muuttaa. Mutta koska eihän elämä mene niin, niin toivon että ymmärrät miksi kerron asioista näin suoraan. En minä halua että sun seura häiritsee mua ja tuskin sinäkään haluat. Mutta jotta se ei häiritsisi, noiden asiattomuuksien pitää loppua.

Näitä kirjoittaessani en yritä nousta asian yläpuolelle ja olla itse joku vitun enkeli. Tiedän varsin hyvin, että mulla on parantamisen varaa monessa asiassa, mutta nämä mainitut on sellaisia joihin en itse pysty vaikuttamaan. Vain sinä voit niille tehdä jotain.

Mä en halua vältellä sua, enkä kantaa jotain kaunaa tai olla riidoissa. Haluan, että tilanne rauhoittuu ja että mekin voitaisiin taas nauraa ja olla kavereita.

Kaikessa ystävyydessä aikuisten oikeasti,

K