Mene jo nukkumaan

Duunikaveri ei pukahtanut sanaakaan koko päivänä. Se taitaa olla vihainen ja hämmentynyt. Tuskin raivoissaan. Tai sitten se tappaa mut kun vähiten sitä odotan. Vilkuilin oikeasti pälyillen taakseni kun lähdin töistä. Ehkä vain pysyttelen poissa sen jaloista nyt sen aikaa, kunnes se käsittää mistä on kysymys.

Laitoin taas työhakemuksen menemään. Tällä kertaa paikkaan, jonka todella haluaisin. En vain siksi, että pääsisin pois nykyisestä paikasta, vaan koska se olisi oikeasti tosi mielenkiintoinen juttu. Tuskinpa saan sitä, mutta toivon hiljaa pienessä mielessäni kuitenkin.

Tän päiväinen vanteen kiristys päässä helpotti kun kävin Mikon kanssa lounaalla. Ei ollut enää niin epätoivoinen olo, vaikka vatsa olikin täynnä ylikypsää pastaa. Al dente my ass.

Levoton olo. Istun koneella, enkä vain saa revittyä itseäni irti. Jos nousen, menen jääkaapille. Jääkaappi paha. Tosin, en tänään syönyt muuta kuin sen lounaan, että kai sitä voisi jonkun leivän sutaista.

Juteltiin Sonjan kanssa tänään puhelimessa ja tuskasteltiin sitä, miten me ollaan jouduttu tällaiseen paskanakkirakoon duunien kanssa. Ihan kuin seinä olisi pystyssä edessä. Olisi pakko kääntyä ympäri ja tehdä jotain, mutta kun siellä takana on niin kamalan pimeää. Ja ulkona tulee suihkepullotihkua. Joka pahentaa asiaa, koska pimeys lamaannuttaa kaiken. Tietää mihin suuntaan pitäisi polskia, pintaan, mutta tärykalvot on puhjenneet eikä tiedä missä päin se on, vaikka näkee. Ei osaa uida valoon, vaikka näkee.