Osaamattoman läskin vuosikairaus

Eihän tässä kohta enää mitään maksullista liikuntaa tarvitse. Aamuinen reippailulenkki töihin ja takaisin karistaa kiitettävästi kiloja. Varsinkin kun syöminen jää vähemmälle väkisinkin. Duunikaverin mykkä mielenosoitus on ohi. Tänään sain hyvän huomenen tervehdykset. Kamalaa kyllä, osa musta toivoo, ettei se enää koskaan puhuisi mulle, koska mun on niin paljon helpompi hengittää kun en ole siitä riippuvainen enkä altis sen aivoituksille. Voi kun saisin sen duunipaikan mihin hain. Lauran poikaystävän kaverin tyttöystävä (heh) haki samaa paikkaa. Tokaisin Lauralle, että tuskin se sitä voi saada, ei ilman työkokemusta. Yllätyksekseni Laura alkoi puolustamaan mimmiä, että osaahan se vaikka mitä ja blah blah. Aloin yhtäkkiä epäilemään, että voisinko todella ”hävitä” lauranpoikaystävänkaverintyttöystävälle? Meni taas itseluottamuksen rippeetkin ja kuulostin omassa päässäni lähinnä pikkumaiselta todistelijalta, joka yrittää uskotella itsellen että osaa oikeasti sen mitä tekee. Mistäpä Laura tietäisi mitä minä osaan tehdä ja saattaahan se olla, että se mimmi on parempi kuin minä ja saa sen paikan.

Teen tänään junaretken Sonjalle. Auton puute on yllättävän ärsyttävää. Joutuu jo valmiiksi aikatauluttamaan iltansa sen sijaan, että vain menisi fiilispohjalta. Toisaalta mukavaa, koska junamatkan aikana on kerrankin aikaa lukea kirjaa.

Bikinien odottelu postimyynnistä on ristiriitaista: toisaalta en malta odottaa että pääsen kokeilemaan niitä ja fiilistelemään, toisaalta tuntuu että ei ole fiksua masentaa itseään ahtamalla jotain niin pirtsakkaa tähän ruhoon joka ei ole siinä kunnossa kuin haluaisin. Lisäksi mulla on jatkuvasti sellainen olo, että mua arvioidaan. Siis jotenkin niin, että ”no ei se kovin kummoisessa kunnossa ole vaikka liikkuukin, katsokaa, selluliittiäkin sillä on”. Ei kai saisi ajatella sitä, että ystävät ajattelisivat sellaista musta, mutta toisaalta, silmät ne on ystävilläkin. Ehkä vain ahdan itseni niihin bikineihin salassa vessassa. Auringon ottaminen salassa onkin hieman vaikeampi tehtävä :)

Vähiin käy. Istuttiin eilen Lauran kanssa siiderillä ja mietittiin kuinka paljon sitä lomaa tarvitseekaan. Rahasta viis, kaksi viikkoa lepoa tekee hyvää. Perjantaina telakalle ronkittavaksi... yäk yäk yäk. Ei se gynari NIIN kauheaa ole, mutta inhottavaa silti. En ymmärrä miksen voi vain saada uusintaa siihen pillerireseptiin, pakkoko ne paikat on joka vuosi tonkia. Ikään kuin siellä mitään uutta tapahtuisi. Todistetustihan solumuutokset tulee tässä iässä mekaanisesta rasituksesta, geeniperäiset näkyisi jo ajat sitten. Mitä sitä papaa siis ottamaan tai muutenkaan tuijottelemaan. Sehän olisi sama kuin etsisi ruostevaurioita uudesta autosta. Tai ehkä on eksoottista nähdä miltä näyttää tämän ikäinen nainen, jonka immenkalvo alkaa kasvaa kiinni käytön puutteesta? Kai se vuosikairaus on paikallaan, lähtee pahimmat hämähäkinseitit ja pölyt :) Mutta silti, yäk.