Onko ihan pakko juoda joka viikonloppu?

Viikonloppu häämöttää jälleen. Millään ei jaksaisi taas dokata, mutta pakko se on kun bileitä on taas joka päivälle. Viime viikonloppuna hiukan heikohkossa olossa tuli mentyä isoisän synttäreille, kun edellisenä iltana juhlittiin Sonjan miehen synttäreitä ja niiden lapsen ristiäisiä. Hyvät bileet ja Sonjan ekat kännit sitten raskautta edeltävän ajan. Yleensähän tuoreet mammat konttaa oksennellen kahden bissen jälkeen, mutta meidän sissi veti enemmän kuin kaikki muut ja pakotti vielä neljältä nukkumaan yrittäjät jatkamaan. Kunnioitettava suoritus etten sanoisi.

Pientä stressintynkää olisi havaittavissa. Duuni vetää pinnaa kireälle ja muutokset ihmissuhteissa ei ole helppoja nekään. On raivostuttavaa joutua miettimään koko ajan, että kehen voi ottaa yhteyttä, kehen ei ja kuinka ja miksi ja ääh. Ja kuulla kiertokautta erinäisiä ”kypsiä” kommentteja erinäisistä asioista ja ihmisistä. Osaan ei voi muuta todeta, kuin että itsekkäät ihmiset ovat itsekkäitä ihmisiä vaikka voissa paistaisi ja että ne eivät muuksi koskaan muutu. En ymmärrä miksi minäminäminä-toimintamalli jaksaa enää vituttaa mua, kun siihen luulisi jo olevan niin tottunut, että näin tietyt ihmiset toimii ja niin se vain menee. Hemmoteltuja itsekkäitä paskoja. Tavallaan aika surullista, joten ei voi olla edes kauhean vihainen.

Josta tulivat taas mieleen kädettömät sunnuntaiautoilijat, jotka saavat päähänsä lähteä arkipäivänä ajelulle. Seisoin valoissa ja ihmettelin, kun viereiselle kaistalle kiemurteli töksähdellen auto, joka ei sitten jarruttanutkaan, vaan jatkoi kiemuraista mummovauhtiaan yli risteyksen ja ylitti kolme kaistaa päästäkseen laitimmaiselta kääntyvälle kaistalle. Lähdin valoista rivakasti, että ehtisin näkemään, että onko siellä joku kännissä vai vain kusta päässä. Ei kumpaakaan. Aivot ne vain oli tädiltä jääneet kotiin, tai ajokortti tilattu Kuponkiuutisista. Noin viisikymppinen harmaahiirulainen istui pullonpohjalasit tiukasti päässä viiden sentin etäisyydellä ohjauspyörästä ja pää oli varmuuden vuoksi melkein tuulilasissa kiinni. Kädet tietenkin ratissa kuin oravalla. Melkein kuulin sen pienen hermostuneen kielen naksauttelun. Siis mitä helvettiä? Kannattaako lähteä liikenteeseen, jos ei uskalla edes istua penkissä niin että näkisi A peileihin, B sivuille ja C liikennevaloihin!?! Jos olisin poliisi, olisin ottanut kortin pois ja sanonut, että ei tartte enää ajella, täti kun on selvästi sitä sorttia joka aiheuttaa kolareita pysäyttämällä auton alkuillan liikennevirrassa moottoritien ramppikaistalle, koska ”Siellä ei ole vapaata tilaa, minä odotan nyt tässä, että sieltä ei tulisi ketään”. Ei, ei, ei. Sieltä tulee aina joku, siihen ei jumalauta pysähdytä, ellei oikeanpuoleista kaistaa aja peränokkaa kilometrin rekkakolonna! Muussa tapauksessa joko löysätään kaasua, tai painetaan sitä enemmän. Se on hirmu helppoa: katsoo sinne vasemmalle ja näkee kulkeeko kaistaa ajava auto kovempaa kuin sinä vai hiljempaa. Sen mukaan sitten käytellään kaasua. Ja ei, ei käännetä sitä rattia pään mukana! Tumpelot.

Oltiin miehen kanssa sovittu, että tänään lähdetään merelle. Nyt se on kuitenkin flunssassa, mutta yrittää vakuuttaa, että pärjää kyllä jos laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Lupasin tehdä terveystarkastuksen herralle kun tulen, että onko lähtökunnossa vai ei. Toiveikkaana ilmoitti pesevänsä nyt pyykkejä, että on sitten hoidettu jos hän ”saa” lähteä :) Miten sitä voisi kieltääkään, aikuista miestä... varsinkin kun itsekin haluan lähteä, enkä osaa kieltää siltä mitään kun se vain katsookin muhun. Heikko on nainen rakkauden edessä ;)

Illalla tiedossa paikallisolutta Markuksen kanssa, nam! Saa nähdä yrittääkö rakas jaksaa raahautua mukaan vai pitääkö se pakottaa vuodelepoon.