Rakkaus turkispakkauksessa

No maar se on taas talvi tullut. Kämpässä upouusi sisälämpömittari kilkattaa neljäätoista astetta. Siellä melkein hengitys huuruaa ja tukka hulmuaa tuulessa. On se niin hianoa asua modernissa asunnossa. Musta on tullut vallan koiranketale, normaalioloissa kuono on kylmä ja märkä. Oi niitä aikoja, kun se oli lämmin ja kuiva. Siihen menee taas se puolisen vuotta ennen kuin käännyn jälleen ihmiseksi. Turkkia olen yrittänyt kasvattaa, mutta sinne se meni, umpisuolen ja vilkkuluomen kanssa evoluutioon, perkele.

Aamulla heräsin ja kurkistin arktisen ilmaston tilaa peiton alta. Ei ollut hyvä, menin takaisin ja käperryin hieman tiukemmin miehen kainaloon. Oikein rinnassa sykähti kun kuuntelin sen aamu-unista tuhinaa: missään en mielummin olisi kuin juuri tämän ihmisen vierellä. Unissaan likisti minut vielä lähemmäksi, enkä voinut olla hymyilemättä. Niin se aina tekee, eikä muista aamulla mitään.